sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tulevaisuudesta

Heinäkuun alussa tuli tieto yhteishaun tuloksista, jonka johdosta suuntaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun lukemaan liiketaloutta! Loistavaa!
Heti pääsykokeiden jälkeen oli selvää, ettei paikka kauppakorkeakoulusta aukea, joten toivoin vain pääseväni Jyväskylään. Jyväskylässä toimii myös yrittäjyyteen suuntautunut yksikkö Tiimiakatemia.




Kuulin Tiimiakatemiasta ensimmäisen kerran lukion ensimmäisellä luokalla, kun siitä pidettiin esitelmää auditoriossa. Tiimiakatemiassa on tarkoituksena oppia yrittäjyydestä yrittämisen kautta, samalla liiketalouden opintoja suorittaen. Siellä perustetaan omat osuuskunnat ja ollaan mukana oikeassa yritysmaailmassa. Tässä esittely lyhyesti, vain tuleva näyttää mitä Tiimiakatemia tuo tullessaan!




Asuntoa aloin etsiä heti, kun kuulin saamastani opiskelupaikasta. Otin yhteyttä muutamiin vuokra-asuntoihin ja jätin ilmoituksen eräälle palstalle, että etsin asuntoa. Ensisijaisesti hain soluasuntoa läheltä koulua eli keskustasta. Opiskelija-asuntosäätiltä sain asuntotarjouksen solusta, mutta kävelymatka koululle olisi ollut lähes tunnin. Päätin jäädä odottamaan ja etsimään muita vaihtoehtoja. 
Muutaman päivän kuluttua sain uuden asuntotarjouksen yksityiseltä vuokranantajalta sähköpostitse. Tartuin tarjoukseen heti, sillä asunto sijaitsi muutaman sadan metrin päässä ammattikorkeakoulusta ja vuokra oli kohtuullinen. Kyselin heti lisätietoja, ja jo saman päivän aikana vuokranantaja soitti ja lupasi alustavasti huoneen minulle. Viime sunnuntaina vanhempani pääsi jo katsomaan asuntoa, sillä tuttavaperheellämme oli rippijuhlat Jyväskylässä. Seuraavana päivänä soitin vuokranantajalle ja ilmoitin haluavani huoneen, ja samalla vuokrasopimus lähti postissa kohti Kotkaa.



Opintotukihakemuksen laitoin eteenpäin alkuviikosta ja muuttoilmoituksen lähetän heti kuukautta ennen varsinaista muuttoa. Muutto siintää jossakin tulevaisuudessa, kuitenkin niin että olen asettunut aloilleni ennen kuin koulu alkaa 24. elokuuta! Tuntuu tosi kivalta päästä opiskelemaan jotain sellaista alaa, joka kiinnostaa ja missä näkee itsensä tulevaisuudessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti