maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pakkolomaa

Niin siinä sitten kävi, noin viikko sitten maanantaina minuun iski joku kamala pöpö ja sen kunniaksi makasin muutaman päivän sängyn pohjalla. Tasan kuukauden kestänyt saaressa asuminen oli tehnyt tehtävänsä. Voin kertoa, että yli 39 asteen kuume saaressa ei ollut niin upeaa, että sitä olisi tarvinut täällä kokea. No, kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampana hyppäsin (tai tarvoin/laahustin/puuskutin) yhteysalus Otavaan ja lähdin mantereelle sairastamaan. Keskiviikkoiltana olo oli jo sen verran parantunut, että suuntasin torstain paatilla takaisin saareen. Kioskin avaaminen sai kuitenkin odottaa perjantaille.




Harmittaa, että viikon aurinkoiset päivät meni sivusuun. Kun ei ole tämän kesän säissä kovin paljon kehuttavaa, on myytävä niinä päivinä kun sää sen sallii. Torstaina jäätelöntilaus viikonlopulle meni sivu suun, ja piti vain toivoa, että varastot riittävät viikonlopun yli.
Torstaina postiluukkun oli kilahtanut kirje Verohallinnolta. Wuhuu, jippii, kausiveroilmoitus huhti- ja toukokuulta tekemättä & palauttamatta! Olin laittavinani ilmoitusväliksi vuoden, mutta kappas vaan se näyttääkin olevan kuukausi... 
Enhän minä edes ymmärtänyt sen kirjeen tarkoitusperää ennen kuin olin soittanut puhelinpalveluun ja kysynyt pari tyhmää kysymystä. Minua neuvottiin nettiin täyttämään lomakkeet, ja asia olisi sillä siisti. No, nyt lomakkeet on täytetty ja asia saa uvan olla sillä selvä. Onneksi jatkossa tämän homman hoitaa tilitoimisto. Ihanaa.




"Puikkaripäiviksi valmistan sitten pitsaa ja mokkapaloja ja panostan tarjontaan kunnolla." Jep. No pitsat jäi toteuttamatta kokonaan, jäätelöiden kohtalo oli vaakalaudalla ja mokkapaltkin saapuivat listoille vasta sunnuntaina. Mutta tämäpä ei sikäli ollut ongelma, sillä kukaan muu paitsi minä ei tiennyt näistä suunnitelmista! Varsin kätevää. 

Seuraavassa postauksessa Puikkaripäivien hulinaa! Miten sujui viikonloppu?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti